Yritysesittely

Puustamo Oy on Kuusamon keskustan tuntumassa toimiva puusepän tehdas. Olemme keskittyneet valmistamaan massiivipuusta erikoisulko- ja sisäovia, portaita, kiintokalusteita sekä huonekaluja. Yrityksessä on tällä hetkellä kahdeksan työntekijää. Asiakaskuntamme on viimeiset 20 vuotta koostunut pääasiassa loma-asuntojen rakentajista Kuusamossa ja Rukan ympäristössä, mutta tyytyväisiä asiakkaita on kertynyt yhä enemmän myös omakotitalojen rakentajista.

Asiakkaan tarpeiden ja toiveiden huomioiminen on meille erityisen tärkeää. Tämä takaa sen, että asiakas saa täsmälleen omaan kohteeseen soveltuvan yksilöllisen tuotteen tarvittaessa asennettuna paikalleen.

Tehtaallamme hyödynnetään perinteisten puusepän työkalujen lisäksi myös nykyaikaista CNC-tekniikkaa ja suunnittelussa CAD-ohjelmistoja.

Historiaa

Ahti Säkkinen perusti Säkkipuu nimisen yrityksen kotitalonsa piharakennuksessa Kuusamon Nissinvaarassa vuonna 1989. Aikaisemmat kymmenen vuotta eri yrityksen palveluksessa toimineella puusepällä riitti uskoa ja intoa oman yrityksensä alkutaipaleella.
Taitavan puusepän taidoille ja tuotteille riitti kysyntää. Muutaman vuoden toiminnan jälkeen yritys laajeni kolmen henkilön kokoiseksi. Toiminnan kasvaessa täytyi muuttaa suurempiin tiloihin kahteenkin otteeseen.
Nykyisissä tiloissa Sossonniementiellä yritys on toiminut vuodesta 2000. Yritys on tullut tunnetuksi kuusamolaisessa matkailurakentamisessa luotettavana toimijana. Toiminnan kehittyessä Säkkipuu uudisti nimeään ja otti 23.11.2009 käyttöön uuden nimen Puustamo.

Puustamo Oy

Sossonniementie 20
93600 Kuusamo
(08) 868 4236
toimisto(at)puustamo.fi 

Yhteydenottolomake

lk logoCE